75 vuotta työtä taiteilijoiden ja taiteen hyväksi

Toiminta, varainhankinta, historiaa,  julkaisut, Saskia-mitali

Helsingin Saskia ry on taiteilijoiden puolisoiden vuonna 1948 perustama yhdistys.

Yhdistys harjoittaa yleishyödyllistä hyväntekeväisyystoimintaa. Kaikki jäsenet työskentelevät vapaaehtoispohjalta.

Sääntöjen mukaan Helsingin Saskia ry:

  1. edistää ja tukee kuvataiteita
  2. tukee aineellisesti ja henkisesti sairauden, kuolemantapauksen tai muun vastaavan syyn takia vaikeuksiin joutuneita päätoimisia kuvataiteilijoita, heidän leskiään ja lapsiaan
  3. pyrkii luomaan vankan yhteishengen jäsentensä keskuuteen.

Toiminta

Näkyvin kuvataiteiden edistämis- ja tukemismuoto on Saskioiden omistamien taideteosten deponointitoiminta. Kuvataiteilijoita tuetaan jakamalla stipendejä ja myöntämällä avustuksia vaikeuksissa oleville taiteilijoille.

Vankkaa yhteishenkeä ylläpidetään säännöllisin jäsentapaamisin kuukausilounailla, kokouksissa, galleria- ja näyttelykäynneillä, vierailuilla taiteilijoiden työhuoneille sekä retkillä ja matkoilla. Yhteiset ponnistelut varojen keräämiseksi mahdollistavat monia hauskoja tapaamisia ja sitovat jäsenistöä yhteen.

Varainhankinta

Yhdistys kerää pääosan stipendi- ja avustusvaroistaan järjestämällä vuosittain taidearpajaiset ja joulumyyjäiset, joiden tuotot käytetään lyhentämättöminä taiteilijoiden tukemiseen. Taidearpajaisten voittoina jaetaan yhdistyksen omistamia teoksia. Joulumyyjäisissä myydään taideteosten ja kirjojen ohella jäsenten valmistamia elintarvikkeita ja askartelutuotteita.

Yhdistyksellä on grafiikan myyntisalkku, johon useat taiteilijat ovat vuosien varrella lahjoittaneet grafiikansarjan ja jonka myyntituotoilla voidaan tukea ja avustaa taiteilijoita.

Uusin sarja on vuonna 2022 valmistunut kuvataiteilija, KuM Karoliina Hellbergin ”Clouds”. Elina Luukasen, Inari Krohnin, Teija Immosen, Outi Heiskasen, Juho Karjalaisen, Marika Mäkelän ja Kuutti Lavosen lahjoittamat sarjat ovat loppuneet.

Helsingin Saskia ry voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja.

Historiaa

Helsingin Saskioiden toiminta sai alkunsa vuonna 1948 dramaattisissa olosuhteissa. Kuvanveistäjä Ben Renvall oli sairastunut ja lääkäri ilmoitti, että ulkomailta olisi saatavissa uutta, tehokasta, mutta hyvin kallista lääkettä, streptomysiiniä. Koska taiteilijalla ei ollut varaa lääkkeen hankintaan, keräsivät taiteilijatoverit keskuudestaan tarvittavan summan. Ben Renvall sai lääkkeensä ja eli virkeänä ja luomisvoimaisena vielä yli 30 vuotta.

Sota-ajan vaikeiden vuosien jälkeen oli myös moni muu taiteilija avun tarpeessa. Tuohon aikaan ei ollut sairausvakuutusta eikä muuta sosiaalihuoltoa nykyisessä laajuudessa.

Taiteilijoiden vaimot tunsivat omakohtaisesti, miten tärkeä olisi taiteilijain omasta ’perhepiiristä’ lähtenyt avustusyhdistys.

Tammikuun 14. päivänä 1948 perustettiin Taiteilijain Rouvat ry – Konstnärs Fruar rf, joka jo toisessa kokouksessaan 1.3. muutettiin Saskia ry:ksi. Vuonna 1956 nimestä tuli Helsingin Saskia ry, koska muihinkin kaupunkeihin oli alkanut syntyä Saskia-yhdistyksiä.

Esikuvana Rembrandtin Saskia

Nimensä yhdistys on saanut Rembrandtin (1606-69) vaimolta Saskialta. 1600-luvun Saskia oli miehelleen todellinen tuki ja innoituksen lähde, ja hänen kuolemansa vuonna 1642 oli Rembrandtille suuri menetys ja heijastui hänen luovuuteensa.

Vertauskuvallisen nimensä mukaisesti Saskia ry työskentelee taiteilijoiden voimakkaana ja tarmokkaana innoittajana tukien kuvataiteilijoita sekä henkisesti että aineellisesti työrauhan, rahoituksen ja arvostuksen saamiseksi. Vaikka maailma – ja suomalainen yhteiskunta – muuttuu, Saskiat ovat säilyttäneet nimensä ja tehtävänsä.

Historiikkijulkaisut

  1. 50-vuotisjulkaisu

Helsingin Saskia ry:n on vuonna 1998 julkaissut historiikin: Helsingin Saskioiden viisi vuosikymmentä.

  1. Saskia – taidetta ja elämää

Toukokuussa 2008 ilmestyi Helsingin Saskioiden 60-vuotisjuhlakirja. Kirjassa on monipuolinen katsaus Saskioiden historiaan ja julkaisuajankohdan toimintaan, taiteilijaelämän valoihin ja varjoihin. Mukana on yhdistyksessämme vaikuttaneiden voimanaisten sekä muutaman yhdistyksen päämääriä edistäneen uroksenkin esittelyt. Kirja esittelee myös ansiokkaan taidetta sairaaloihin -projektimme.

Eikä Saskiatkaan pelkällä taiteella elä. Kirja sisältää Saskioiden oman keittokirjan: mukana on hyvä valikoima ruokaohjeita, menuehdotuksia, myyjäisten kestosuosikkeja, juhlaruokia kymmenelle tai sadalle hengelle ja ’niukkastarjoilut´ kireämpiä taloudellisia aikoja varten.

Kirjaa voi tilata 10 € hintaan.

  1. Saskia 75 vuotta – taidetta, vuosia, elämää

Juhlavuoden kunniaksi yhdistys on huhtikuussa 2023 julkaissut 75-vuotishistoriikin. Kirja kertoo yhdistyksen toiminnasta ja kuvataiteelle antamasta tuesta 15 viime vuoden aikana. Kirjassa esitellään yhdistyksen tunnustuksia saaneita ja sen toimintaa tukeneita. Saskioiden läheisistä ystävistä esitellään Erkki Heikkinen, Outi Heiskanen ja Otso Kantokorpi.

Kirjan toinen teema on Elämää taiteilijaperheissä. Aiheesta kertovat Sari Bremer, Kristiina Drews ja Mikko Toikka, Erkki, Sakari ja Ossi Kannosto, Jarmo ja Rauha Mäkilä sekä Susanne Somersalo.

Muita kirjoittajia ovat mm. Kuutti Lavonen, Mervi Lehmusoksa, Sinikka Tuomi ja Katri Wanner-Salmi.

Runsas kuvitus kattaa historiallisia kuvia niin Saskioiden kotialbumeista kuin Saskioille läheisten taiteilijoiden teoksista.

Kirjaa voi tilata 20 € hintaan.

Kirjatiedustelut Maria Liisa Saastamoinen, marialiisasaastamoinen@gmail.com, 040-717 2208

Saskia-mitali

Helsingin Saskia ry:n täyttäessä 50-vuotta vuonna 1998 tilattiin kuvanveistäjä Pertti Kukkoselta Saskia-mitali. Mitalia jaetaan henkilöille tai yhteisöille, jotka ovat merkittävällä panoksella tukeneet Saskioiden toimintaa tai päämääriä. Mitalin luovuttamisesta ja saajista päättää hallitus.

Mitalin saajat

  • 2022 Kristiina Drews
  • 2021 Sinikka Tuomi
  • 2020 Maj-Lis Pitkänen
  • 2019 Sirpa Viljanen
  • 2016 Ilkka Taipale
  • 2015 Jussi Tiainen
  • 2014 Antero Koskinen, Tuula Jokela ja Liisa Viljanen
  • 2013 Otso Kantokorpi
  • 2012 Tella Pajulahti ja Olli Pajulahti
  • 2011 Eeva Litmanen
  • 2010 Pirkko Pasanen
  • 2009 Liisa ja Seppo Laamanen
  • 2008 Outi Heiskanen ja Raija Ryynänen
  • 2007 Claes Andersson
  • 2006 Seppo Seitsalo
  • 2005 Pirkko Westerlund ja Sven-Olof Westerlund
  • 2002 Tytti Soikkeli
  • 2001 Vexi Salmi
  • 1998 Marjatta Konttinen, Katja Räsänen, Kerttu Somersalo ja Annikki Tukiainen

saskia_kuva