75 vuotta työtä taiteilijoiden ja taiteen hyväksi

Helsingin Saskia ry on taiteilijoiden puolisoiden vuonna 1948 perustama yhdistys. Sen tarkoituksena on edistää ja tukea kuvataiteita ja toimia vankan yhteishengen luomiseksi jäsentensä keskuuteen sekä tukea aineellisesti ja henkisesti sairauden, kuolemantapauksen tai muun vastaavan syyn takia vaikeuksiin joutuneita päätoimisia kuvataiteilijoita, heidän leskiään ja lapsiaan.

Toiminta

Helsingin Saskia ry järjestää kokouksia ja jäsentilaisuuksia, juhlia ja muita varainhankintatilaisuuksia sekä jakaa avustuksia ja stipendejä. Saskiat hankkivat myös taideteoksia ja sijoittavat niitä Helsingin ja pääkaupunkiseudun sairaaloihin ja palvelutaloihin potilaiden, asukkaiden ja henkilökunnan iloksi.

Avustukset

myyjaiset

Yhdistyksen varoja on alusta pitäen kartutettu järjestämällä erilaisia tilaisuuksia kuten ateljeevierailuja, tanssiaisia, myyjäisiä, arpajaisia, naamiaisia, taide-elokuvaesityksiä jne. Saskiat aikanaan toivat kirpputori-idean Suomeen suoraan Pariisista.

Säännöllisesti järjestettäviä tapahtumia ovat lista-arpajaiset, myyjäiset ja Taidetta sairaaloihin -tilaisuudet.

Helsingin Saskia ry voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja.
Lisätietoja avustuksista ja stipendeistä löydät tästä.

Erkki Heikkisen taidekokoelma Saskioille

Helsingin Saskia ry vastaanotti kesällä 2016 testamenttilahjoituksena tunnetun taiteenkeräilijä, toimitusjohtaja Erkki Heikkisen taidekokoelman. Kokoelmaan kuuluu 79 taideteosta, pääosin nykytaiteemme eturivin tekijöiltä. Mukana on 10 veistosta, 15 maalausta, 7 collagea ja 42 grafiikanvedosta. Teoksia on mm. seuraavilta taiteilijoilta: Siim-Tanel Annus, Ernst Billgren, Tuomas von Boehm, Juhani Harri, Jorma Hautala, Pekka Kauhanen, Kristian Krokfors, Matti Kujasalo, Leonard Lapin, Ukri Merikanto, Tapani Mikkonen, Angela Oker-Blom, Matti Peltokangas, Ulla Rantanen, Per Slätis, Kain Tapper ja Sam Vanni.

Teoksista neljä on sijoitettu Ravintola Salveen ja yksi Sairaala Ortoniin. Helsingin Saskia ry:n tarkoituksena on myydä kokoelmaan kuuluvat teokset ja muodostaa näin saaduista varoista rahasto, josta myönnetään taiteilijoille Erkki Heikkisen muistostipendejä.

Historiaa

Helsingin Saskioiden toiminta sai alkunsa vuonna 1948 dramaattisissa olosuhteissa. Kuvanveistäjä Ben Renvall oli sairastunut ja lääkäri ilmoitti, että ulkomailta olisi saatavissa uutta, tehokasta, mutta hyvin kallista lääkettä, streptomysiiniä. Koska taiteilijalla ei ollut varaa lääkkeen hankintaan, keräsivät taiteilijatoverit keskuudestaan tarvittavan summan. Ben Renvall sai lääkkeensä ja eli virkeänä ja luomisvoimaisena vielä yli 30 vuotta.

Sota-ajan vaikeiden vuosien jälkeen oli myös moni muu taiteilija avun tarpeessa. Tuohon aikaan ei ollut sairausvakuutusta eikä muuta sosiaalihuoltoa nykyisessä laajuudessa. Taiteilijoiden vaimot tunsivat omakohtaisesti, miten tärkeä olisi taiteilijain omasta ’perhepiiristä’ lähtenyt avustusyhdistys.

Tammikuun 14. päivänä 1948 perustettiin Taiteilijain Rouvat ry – Konstnärs Fruar rf, joka jo toisessa kokouksessaan 1.3. muutettiin Saskia ry:ksi. Vuonna 1956 nimestä tuli Helsingin Saskia ry, koska muihinkin kaupunkeihin oli alkanut syntyä Saskia-yhdistyksiä.

Näin alkaa Helsingin Saskia ry:n vuonna 1998 julkaisema historiikki: Helsingin Saskioiden viisi vuosikymmentä, jonka kokosivat Marjatta Konttinen ja Annikki Tukiainen.

Esikuvana Rembrandtin Saskia

Saskia Rembrandtin kanssa

Nimensä yhdistys on saanut Rembrandtin (1606-69) vaimolta Saskialta. 1600-luvun Saskia oli miehelleen todellinen tuki ja innoituksen lähde, ja hänen kuolemansa vuonna 1642 oli Rembrandtille suuri menetys ja heijastui hänen luovuuteensa.

Vertauskuvallisen nimensä mukaisesti Saskia ry työskentelee taiteilijoiden voimakkaana ja tarmokkaana innoittajana tukien kuvataiteilijoita sekä henkisesti että aineellisesti työrauhan, rahoituksen ja arvostuksen saamiseksi. Vaikka maailma – ja suomalainen yhteiskunta – muuttuu, Saskiat ovat säilyttäneet nimensä ja tehtävänsä.

Saskia – taidetta ja elämää

Toukokuussa 2008 ilmestyi Helsingin Saskioiden juhlakirja. Kirjassa on monipuolinen katsaus saskioiden historiaan ja tähän päivään, taiteilijaelämän valoihin ja varjoihin. Mukana on yhdistyksessämme vaikuttaneiden voimanaisten sekä muutaman yhdistyksen päämääriä edistäneen uroksenkin esittelyt. Kirja esittelee myös ansiokkaan taidetta sairaaloihin -projektimme, jonka ansiosta Helsingin sairaaloihin on sijoitettu jo liki 300 teosta.

Eikä saskiatkaan pelkällä taiteella elä. Kirjassa on hyvä valikoima ruokaohjeita ja menuehdotuksia. Mukana on myyjäisten kestosuosikkeja, juhlaruokia kymmenelle tai sadalle hengelle ja ’niukkastarjoilut´ kireämpiä taloudellisia aikoja varten.

Kirjaa on saatavissa toimistosta

saskia_kuva