Taidetta sairaaloihin ja muihin kohteisiin

Helsingin Saskia ry. on sijoittanut omistamaansa taidetta sairaaloihin ja muihin julkisiin laitoksiin luomaan viihtyisyyttä ja virikkeitä potilaille, asiakkaille, omaisille ja henkilökunnalle. Taideteoksia on sijoitettu toiminnan alkuvuosina Helsingissä sijaitseviin sairaaloihin, mutta viime vuosina deponointi on laajentunut myös muihin pääkaupunkiseudulla sijaitseviin sairaaloihin ja vanhusten palvelukoteihin. Sijoitetut taideteokset ovat taidegrafiikkaa, maalauksia, veistoksia ja kollaasheja.

Yhdistys on deponoinut kaikkiaan yli 500 taideteosta. Teoksista lähes 200 kuuluu Arvo Summasen kokoelmaan, parisenkymmentä teosta Erkki Heikkisen, noin 80 Helga Reinikainen- Somersalon ja Heikki Somersalon kokoelmaan sekä noin 250 teosta Saskioiden muuhun lahjoituksina saamaan tai ostamalla hankkimaan taidekokoelmaan.

Saskioiden taidetta sairaaloihin -toiminnalla on pitkälti samansuuntaisia päämääriä kuin mielenterveysalalla toimivien eri yhteisöjen Terveyttä kulttuurista-toiminnalla on. Teossijoitusten yhteydessä on myös järjestetty tilaisuuksia, joissa teemana on ollut taiteen merkitys terveydelle. Alustajina on kuultu alan asiantuntijoita ja monet esittävät taiteilijat ovat antaneet panoksensa tilaisuuksien onnistumiseen.

Teossijoitukset Helsingin sairaaloihin ja muihin tiloihin

  • Helsingin kaupunki, Auroran sairaala
  • HUS, Naistenklinikka, vanhuspsykiatrian yksikkö, Peijaksen sairaala ja muut pisteet
  • Näkövammaisten Iiris-keskus
  • A-klinikka Oy Päihdesairaala

Arvo Summasen taidekokoelman teossijoitukset

  • HUS
  • Live-Säätiö
  • eQ Kiint. Oy Helsingin Tenholantie 10

Erkki Heikkisen taidekokoelman teossijoitukset

  • HUS, Kirurginen sairaala ja eri pisteet
  • Ravintola Salve

Helga sekä Heikki Somersalon taidekokoelman teossijoitukset

  • Seniorisäätiö, Mariankoti, Pakilakoti
  • Helsingin kaupunki Suursuon sairaala
  • Kaunialan sairaala
  • Helsingin kaupunki, Auroran sairaala
  • HUS